Elämänsä neiti etsivä

Meitä ihmisiä löytyy joka lähtöön ja jokainen meistä on oma vakioyksilönsä. Tämä tulee vastaan joka päivä asiakaspalvelutyössä. Yksi mieleenpainuvimmista asiakkaistani oli sokea, joka halusi saada violetteja raitoja hiuksiinsa. Haastavinta oli asiakkaalle kuvata raitojen väriä, koska hän on ollut syntymästään asti sokea, mutta raidoista tuli hyvät ja asiakas oli tyytyväinen.

Meidän alalla vastaan tulee myös paljon hajuherkkiä asiakkaita, mutta onneksi heillekin löytyy omat tuotteensa. Tämän takia on hyvä muistaa, ettei itsekään käytä kovin voimakkaita hajusteita, koska kuitenkin parturi-kampaajana toimitaan asiakkaan iholla.

Osa meidän luokkalaisista on käynyt leikkaamassa hiuksia mielenterveysosastolla, jossa tulee myös omat haasteensa vastaan. Itseään pitää osata muuttaa asiakkaan mukaan, jotta voi palvella mahdollisimman hyvin ja asiakkaan on helpompi ja turvallisempi olla.

Työssämme toimimme myös eräänlaisina terapeutteina. Meillä on vaitiolovelvollisuus ja sen takia monikin asiakas avautuu omista henkilökohtaisista asioistaan. Siitä tulee itselleni hyvä tunne, koska silloin olen saanut asiakkaan luottamuksen itselleni. Tosin, täytyy muistaa, ettei näitä asioita viedä kotiin ja oteta liian itseensä.

Tämä työ ottaa paljon, mutta myös antaa, enkä kadu päiväkään alani vaihtoa 🙂

Syksy menee eteenpäin ja etsin ideoita, miten jaksaa läpi synkän syksyn. Koulu vie suurimman osan ajastani ja samalla yritän miettiä myös tulevaa. Olen syksyn aikana käynyt erilaisilla messuilla ja saanut niistä erilaista tietotaitoa moneenkin asiaan. Syksyllä olin top-paikkani kanssa pienillä messuilla edustamassa liikettä, jossa olen harjoittelussa. Siellä tein kulmien värjäyksiä ja muotoiluja. Sitten kävin luokkani kanssa I love me -messuilla, jossa porukkaa oli aivan älyttömän paljon ja tuntui, etten oikein meinannut saada mitään irti alani edustajilta, koska väkeä oli niin paljon. Viikko sitten olin kotikunnallani pienillä naistenmessuilla edustamassa itseäni tekemällä pikakampauksia sekä kulmien värjäyksiä ja muotolua. Pakko sanoa, että isoissa messuissa on se hyvä puoli, että sieltä saa tietoa paljon tukkureilta ja minkälaista muotia on tulossa, jota voi viedä omille asiakkailleen etiä päin. Kun on ajan hermolla ja pitää omaa ammattitaitoa ajan tasalla, niin se myös antaa hyvän kuvan asiakkaille. Pienemmissäkin messuissa on myös omat hyvät puolet, koska siellä pääsee lähemmin asiakkaiden kanssa kommunikoimaan ja kertomaan omasta ammattitaidosta, jota on käynyt kalastamassa isommissa tapahtumissa ja koulussa/koulutuksissa. Sitä toimii niin sanottuna välikätenä tällaisien tapahtumien välissä. 🙂

Messut ovat myös ihanaa vaihtelua tavalliseen arkiseen aherrukseen, vaikka ovat omalla tavallaan rankkoja päiviä. Tällä viikolla lähden koulun kanssa Studia -messuille (jatko-opiskelu), vaikka ne eivät varsinaisesti liity meidän alaan, niin jotain uusia inspiraatioita sieltäkin voi saada, mitä hyödyntää tulevaisuudessa. 🙂

Väsymystä pukkaa, mutta sitkeästi etiä päin. Ensimmäiset näytöt koulussa suoritettu ja loppuja näyttöjä puserran kovaa vauhtia. Kummisetäni antoi viime keväänä niin ison ja hyvän porkkanan, että pakkohan se on saada, minähän en tyydy baby porkkanaan 😀 Eli Thaimaan lämpö kutsuu, jos jouluksi saan kouluhommat purkkiin.

Haastan itseäni useasti ja haasteiden voittaminen auttaa jaksamaan eteen päin. Haasteiden ei tarvitse olla suuria, vaan pienetkin arkisetkin asiat toimivat ainakin itselläni motivaattorina. Välillä menee liian lujaa ja kuulenkin usein ystäviltäni ja vanhemmiltani, että jarruta vähän sekä muista levätä. Joskus joudunkin pakottamaan itseni olemaan ja olla tekemättä mitään. Kun onnistun siinä, on hyvä mieli sen jälkeen ja huomaa jaksavansa paremmin. Kerran pitkän päivän jälkeen tulin kotiin, käynnistin tietokoneen ja meinasin aloittaa koulutehtävän tekoa, mutta voimani oli aivan loppu. Laitoin tietsikan kiinni ja ajattelin, että eihän maailma voi kaatua yhdestä tehtävästä ja eiköhän löydy vakavempiakin asioita tästä maailmasta, kuten oma terveys. Nukuin yön hyvin ja aamulla olin aivan uusi ihminen. 🙂 Virtaa oli taas kuin pienessä duracelissa ja tehtävän teossa ei kauaa nokka tuhissut. Myönnän palautin tehtävän myöhässä, mutta istelläni oli parempi olla henkisesti, että fyysisesti.

Välillä tuntuu pahalta sanoa ei, mutta nykyisin olen merkannut itselleni kalenteriin ylös ”omaa aikaa”, jolloin en tee töitä tai tukkajuttuja. Tällaisella ajalla en välttämättä edes tapaa ystäviäni, jos en jaksa.

Väillä kannattaa hastaa itsensä pienissäkin asioissa, mutta tietenkin oman jaksamisen rajoissa! Sekin palkitaan, vaikka sitä ei välttämättä aina huomaakaan. Pienikin porkkana on terveellinen. 😉

On aika palata tänne pitkästä aikaa 🙂 Vajaassa vuodessa on taas tapahtunut kaikenlaista. Koulussa käyty ahkerasti ja töitäkin sivussa tehty. Itsekään en ole meinannut menossa pysyä mukana, mutta tässä sitä ollaan ja valoakin loistaa tunnelin päässä, ainakin koulun osalta. Haaveilla saa ja pitääkin! Toivon, että tammikuussa olen yhtä ammattia rikkaampi, mutta ei nuolaista ennen kuin tipahtaa, koskaan ei voi tietää, mitä elämä tuo tullessaan.

Kesä tulee, vaikka ei siltä aina ihan tunnukaan. Olen sen verran hurahtanut tuohon opiskeluun, että aion käydä koulua kesälläkin, mutta ehkäpä sitten tosiaan valmistunkin aikaisemmin. Näillä näkymin saan tehtyä ensimmäisen näytönkin kesän aikana 🙂 Tämä uudempi opiskelumenetelmä sopii meikäläiselle oikein hyvin, koska itse saa päättää opiskelutahdin ja minähän en kauaa viihdy samassa paikassa! 😀 Ainoa, mitä olen huomannut, että nuorille se ei välttämättä ole hyväksi, koska tuntuu, että heitä saa olla koko ajan potkimassa persuksille, jotta hommat edistyisivät. Ymmärrän, ettei teini-ikäisenä opiskelu kiinnosta, eihän se minuakaan kiinnostanu 😀 Ajattelen asian kuitenkin niin, että koulu on nuorien ’työ’, mutta jos siitäkin tehdään omaehtoista, niin miten nuoret oppivat tekemään oikeita töitä, jotka ei todellisuudessa välttämättä olekaan omaehtoisia. Tietysti omaehtoisessa opiskelussa on se etuus, että voi määrätä oman tahdin, oman jaksamisen mukaan, mutta siinäkin piilee vaara, että viitsikö enää tehdä mitään vai tekeekö enemmän kuin jaksaa?

Oma jaksaminen sekä hyvinvointi on tärkeä asia ja se meiltä monelta tuppaa unohtumaan. Usein pistetään toisten asiat omien edelle, vai olenko ainoa, jolle on käynyt näin? Pyritäänkö sillä peittämään omaa ahdistusta ja pahaa oloa? Onhan se ihanaa ja saa hyvänolontunteen, että auttaa toisia, mutta korjaako se omia asioita? Se tunne, että itse saa apua joltain ystävältä tai ammattiauttajalta, on mahdoton kertoa. KIITOS kertoo paljon, mutta osataanko sitä käyttää tarpeeksi ja ymmärretäänkö, kuinka suuri merkitys niinkin pienellä sanalla on? Kiitos ei ole kirosana.